Kun bassot oli saatu työstettyä (niissä oli paljon kokonuotteja, puolinuotteja, pistenuotteja, trioleita mutta ei yhtään 64-osaa), siirryttiin vihdoin ja viimein päiväkirjailijan alueelle eli huutoihin ja mekkalointiin.
Tässä välissä lienee kuitenkin hyvä kertoa hieman kappalemateriaalista: äänittämisen ikeen alle joutui siis kaiken kaikkiaan neljä kappaletta, joista kaksi on selvästi hittipitoisempaa in-your-face -tavaraa jonka voi sisäistää nopeasti ja saada hyvän mielen, ja kaksi uudempaa raitaa jotka ehkä kuvastavat paremmin sitä mihin päin tässä ollaan menemässä. Eli hulluuteen. Toinen näistä uudemmista biiseistä on vallan eeppinen, kahdeksaa minuuttia lähentelevä progekyhäelmä, ja toinen muuten vain vitun häijy ja härski riffipitoinen otos luomisen tuskasta. Joten hommaa kyllä piisasi ihan kaikin puolin, mutta yllättävän kivuttomasti näistä saatiin siedettäviä otoksia aikaan.
Eikä vituttanut missään vaiheessa. Paitsi ehkä kitarataiteilijaa.
Joka tapauksessa, jo torstaina bassoäänitysten jälkeen ehdittiin nauhoittamaan Slightly Inconvenientin laulut, jotka olivat siitä helpoimmasta päästä, eli eivät sisältäneet juuri mitään ylimääräisiä kommervenkkejä.. Tosin ensimmäistä kertaa orkesterin historiassa päädyttiin nauhoittamaan myös hieman ns. mullikuoroa kuten asiaan ehkä kuuluu tällaisissa salamakappaleissa.
Kello kuitenkin lähenteli jo myöhäistä aikaa kun tämä työnimellä Apina kulkenut laulu oli saatu tallennettua, joten basso- ja laulusankarit lähtivät kohti kotia. Tapio, tuo kuusikielisen kuningaskobra, joka myös boheemeista yönäädän elämäntavoistaan tunnetaan, jäi studiolle tyrkkimään ehkäpä koko session tuskaisinta vaihetta kasaan. Tässähän tietysti puhutaan kitarasooloista.
Annetaanpa Tapion itsensä kertoa miten nämä sessiot sujuivat..
Päivä vaihtui sitten vihdoin perjantaiksi, ja silloin nauhoitettiin kaksi lauluraitaa lisää. Ääni petti ja rupesi melkein vituttamaan, mutta eipä ihan kuitenkaan.
Tällaista puurtamista se oli äänittäjän viitan harteilleen ottaneen bassovisionääri Arin näkökulmasta.
Lauantaina tehtiin vielä viimeiseen, The Circle -nimiseen MCD:n nimikappaleeseen lauluraidat ja kaikki sujui luonnollisesti kuin tanssi koska raudanlujia ammattilaisia löytyi seinän molemmilta puolilta. Tai no, nokkelimmat pokkelimmat varmaan arvaa, että kannattais opetella laulamaan/huutamaan/örisemään ennen kuin menee studioon, mutta menihän se näinkin.
Vänkää siis oli ja Salmen Santerille suuret propsit: hieno studio ja mukava mies. Aikataulutus sujui yhtyeen kannalta myös ihan helvetin hyvin ja asioista voitiin neuvotella. Tätähän vois tehdä useamminkin!
Lisäpäivityksiä tiedossa kunhan projekti etenee muilta osin, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
